Sairaalakäynti ja muuta höpinää

Hei taas pitkästä aikaa!

Tässä joutui jonkin aikaa ikävä kyllä olemaan hieman nettipaitsiossa, mutta koitetaanpa nyt sitten paluuta virtuaalimaailmaan.

Vierailuja erinäisille tahoille on viime aikoina tehty suhteellisen onnistunein tuloksin. Jami pääsi esim. mukaani lääkärikäynnille Meilahden sairaalaan. Meikku kun on mukavan koiralenkkimatkan päässä kotoa. Jii käyttäytyikin siellä mallikelpoisesti, kuten aputassun pitääkin. Ja herätti tietenkin ansaittua huomiota potilaiden ja henkilökunnan tahoilta :) Lääkärin pienen pienessä vastaanottohuoneessa se makoili hienosti omalla paikallaan. Mitä nyt välillä äänekkäästi huokaili tilanteen tylsyyttä, heh. Ainoa kauneusvirhe tuli siinä vaiheessa kun laittelin saamiani papereita Jamin reppuun. Kovin polleana olin nimittäin juuri esitellyt paikalla oleville hoitajille Jamin toimintaa, mutta kun sitten pyysin Jiin syliini, ylettyäkseni repun avaamaan, teki herra isännälle pikku tepposet. Jami kyllä laittoi tassut hienosti syliini, mutta seuraavassa hetkessä olikin sitten kuono sylissä olevassa namipalapussissa. Hmm, taisi avustajakoiran sädekehä hieman himmetä paikallaolevien silmissä. Mutta vain vähän ja herttaisesti ;)

Toinen vierailu olikin sitten vanhempieni luokse, jossa perinteisesti on näin ennen joulua pienimuotoinen sukutapaaminen. Olen tähän asti aika tylysti pitänyt kiinni "ei saa huomioida"-periaatteesta, mutta olin ajatellut tässä tilaisuudessa päästää Jamin moikkailemaan hyvinkin koiraystävällistä sukuani. Ennakko-odotuksiini kuului, että kun Jii pääsee valloilleen se kaataa hörhöilyllään puolet ihmisistä ja huonekaluista innostuessaan. Mutta mitä vielä! Se otti tilanteen erittäin rauhallisesti käyden kohteliaasti ja rauhallisesti moikkaamassa ihmiset, jonka jälkeen se pysyikinn sitten aika visusti minun vierelläni. Lasten kanssa se kiehnäsi vähän, mutta siinäpä se sitten olikin. Kai tämä on otettava niin, että se kertoo meidän suhteemme kehittymisestä edes jotain. Nimenomaan positiivista. Vaan on meillä kuitenkin vielä pitkä matka kuljettavana.

Niin, nuo aputassujen pikkujoulutkin siis olivat. Niihin täytyy palata erillisellä jutulla kunhan saan kuva-aineiston kasaan. Mutta mukavaa siellä oli.

Ripulia, oksentelua ja telkkarinkatsontaa

Hei taas pitkästä aikaa arvoisat lukijani!

Otsikko antaakin viitteitä siitä, mitä tämänkertainen postaukseni pitää sisällään. Eli aloittakaamme järjestyksessä...

Menneinä viikkoina on siis ainakin tullut opittua, mitä Jamille ei kannata antaa herkuksi ja ajanvietteeksi. Kesällä tuli mökillä annettua aina välillä Jampalle rustoja herkkupalaksi. Siellä en koskaan huomannut niiden aiheuttavan mitään kummallista. Vaan toisaalta siellähän ollaan melkein koko ajan ulkona. Eli... Kotona siis herkkujen syömisen jälkeinen yö olikin sitten kohtuullisen rauhaton, heh. Se on aina yhtä mukavaa herätä yöllä siihen, turhankin tuttuun vuosien varrelta, ääneen kun koira oksentaa. Onneksi ei ole mattoja kämpässä! Sen jälkeen koira tulikin sitten hieman kärsivä ilme naamallaan läähättämään sängyn viereen. Ja koska kokemus on myös opettanut sen, mitä se tarkoittaa, oli kömmittävä ylös ja ulos. Tuotoksen laadun varmaan arvaattekin. Sama jumppa olikin sitten yön ja seuraavan päivän aikana edessä parin-kolmen tunnin välein. Onneksi tilanne rauhoittui illemmalla, joten lääkärikeikkaa ei tarvinnut sen vakavammin harkita.

Mutta jotta masupipit eivät jäisi tähän, järjesti koiraherra vatsansa uudestaan melkein samaan kuntoon. Löysi nimittäin yksin ollessaan isännän salmiakkivarastot. Grrr... Jostain syystä sillä oli pikkaisen jano... Kummassakin massuvaivassa vanhat kunnon hiilitabletit nousivat taas arvoon arvaamattomaan.

Vähän kevyemmällä nuotilla sitten. Edellinen koirani, rakas seropi Reina, oli kova katselemaan televisiota. Esim. Poliisikoira Rex oli sen ehdoton suosikki. Katsoi sen korvat pystyssä tarkkaavaisena eläytyen vahvasti kaikkiin juonenkäänteisiin. Etenkin niihin, joissa Rex joutui juoksemaan, hyppimään tai haukkumaan :) Myös koiranruokamainokset olivat Reinan mielestä hyvinkin mielenkiintoisia. Sen mielestä oli tietenkin hyvinkin hämmentävää etteivät ne pirulliset vieraat koirat suvainneet ollenkaan totella hänen välillä hyvinkin raivokasta komenteluaan. Jamia ei kuitenkaan telkkari kiinnosta sitten niin pätkääkään. Korkeintaan joskus vähän korvia kohottaa haukkumista kuullessaan. Mutta ei reagoi visuaalisiin ärsykkeisiin töllöttimestä ollenkaan. Kunnes sitten tänään... Katselin sattumalta Neloselta tulevaa "Hauskimmat Kotivideot"-ohjelmaa, jossa oli normaalin tapaan osio, jossa oli eläinten hauskoja (ja "hauskoja") kommelluksia. Jii röhnötti tyypilliseen tyyliinsä sohvalla kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota, kunnes esiintymisvuoroon tuli eräs pieni valkoinen koiruli. Ko. koira halusi jotain kaapin päältä ja hyppi sitä vasten vikisten ja räksyttäen. Tässä vaiheessa Jii kohotti itsensä valppaasti istumaan sohvalla ja tuijotti ja kuunteli herkeämättä. Seuraavaksi pikkukoira haki avuksi pienen pallin ja sitä hyväksikäyttäen hyppäsi kaapin päälle. Ja kun pikkuine hyppäsi, Jami sai hepulin. Se rähähti ja loikkasi sohvalta kohti telkkaria. Etutassut TV-tason päälle ja nenu ruutuun kiinni. 42 tuumainen plasmatelkkari huojahti, mutta jäi onneksi pystyasentoon. Helpotuksekseni videonpätkä loppui ja Jamppa rauhoittui. Luultavasti tietenkin tyytyväisenä siitä että oli onnistunut karkottamaan sen ärsyttävän pikkupiskin, heh. Huoh... Oonhan minä totunut siihen että pitää tarkkailla sitä mitä tuo jälkikasvu katsoo telkkarista. Mutta nyt pitää vahdata jo koirankin katselutottumuksia ettei tavarat hajoa :)

Ensi viikonloppuna olisikin sitten reissu Jyväskylään avustajakoirapoppoon pikkujouluihin. Toivottavasti ja luultavasti kivaa. Asiaan palataan, kuvien kera, reissun jälkeen.

Aamuhaahuilua

Tänä aamuna tuo höntti teki taas vähän omiaan :) Äitini kävi viemässä jälkikasvuni ulkona odottavaan autoon samalla kun itse olin parvekkeella aamusumppia nauttimassa. Jonkin ajan kuluttua soi ovikello ja mutsi kävi avaamassa. "Huomenta! Tällainen oli kovasti tulossa meille tuonne neljänteen kerrokseen vierailemaan." Ja Jiihän se sieltä tyytyväisenä tepasteli sisään. Tuo kämpän sähköovi kun pysyy jonkinaikaa auki, niin mutsin ja pojan perään oli Jamppa koittanut heidän huomaamattaan lähteä. Eikä sen poissaoloa edes huomannut kun se tuppaa aamuisin röhnöttämään hissukseen sohvalla lenkille lähtöön asti. Ja on vieläpä ihan sohvan värinen :)

Talvea

Grrr... Ja hrrr... Talven tulo on nyt siis näyttänyt kyntensä onnettomalle pyörätuolikuskille ja hänen koiralleen :( Pitäis vaan saada vähitellen nelivetosähkäri mökiltä kaupunkiin jotta kulku edes kaupungin "kunnossapitämillä" jalkakäytävillä olis mahdollista.

Edelleen; grrr...

Väliaikatietoja

Pitkästä aikaa päivitystä tännekkin.

Menneisiin viikkoihin on mahtunut vauhtia ja vaaratilanteita sekä edistystä ja takapakkia.

Kuten aikaisemmin on käynyt ilmi, alkaa Jamin teini-ikä näkyä. Eli testailu omasta asemastaan laumassa näkyy toiminnoissa. Välillä tekisi mieli laittaa sille reisitaskuhousut jalkaan ja lippis väärinpäin päähän, jotta löysäilevän teinin imago olis oikein kohdallaan. Sen verran vahvaa on välillä tuo "mitä välii?"-asenne, heh. Jii on myös alkanut nostamaan itseään pojan kustannuksella. Pojan sänky on otettu nukkumapaikaksi ja jos jotain huomiota osoitetaan poitsulle, tulee Jami siihen heti häsläämään. Samoin pojan tavaroita varastellaan aika huoletta. No, eiköhän tämä asia ratkea omalla käytöksellä ja johtajuuden varmistamisella.

Ikävän tilanteen Jii onnistui aiheuttamaan Prisman parkkiksella. Olime siis ostoksille menossa ja purkauduimme autosta. Minä olin jo kelannut itseni tien toiselle puolelle odottelemaan kaveria ja poikaa, kun Jamppa päätti rynnätä luokseni tien poikki. Onneksi ohiajavalla autoilijalla oli hyvät refleksit! Jami tuli ihan kiltisti vierelläni takaisin autolle, mutta kun käsky autoon kävi, Jii päättikin lähteä yksin ostoksille. Eli siitä vaan Prisman ovista sisään kieltojen kaikuessa kuuroille (koiran)korville!! Sisällä eräs ystävällinen rouva otti Jampan kiinni ja kaverini palautti otuksen autoon. Huoh...

Totta kai itse on otettava osasyy niskoilleen Jiin haahuiluista ja hörhöilyistä. Treenattava lisää ja vahvistettava em. johtajuutta. Treenaamisen ym. virikkeiden, etenkin niiden puutumisen, vaikutuksen tosiaan näkee koirassa aika nopeasti. Ja esim. namitustaktiikan muutos vieraita koiria kohdattaessa on parantanut sitä tilannetta ainakin jonkin verran. Joskus vaan toisen koiran kanssa telmiminen olisi Jamin mielestä parempi palkinto kuin se makupala isännän kädessä.

Mutta treenattukkin sitä siis on. Ovet alkavatkin sulkeutua sellaisella vauhdilla, että naapurisovun vuoksi on sen asian harjoittelu iltaisin on lopetettu :)

Koiran hommia

Aika usein esitetään kysymys "missä Jami sua sitten auttaa?" tai "mitä se osaa?".

Tärkeinhän on siis se (mitä ei-koiraimmeiset eivät välttämättä ymmärrä) että Jami on Koira. Pakottaa isäntänsä liikkeelle ulos kämpästä kelillä kuin kelillä. Ja on myös sellainen otus, jonka saa ja kehtaa ottaa melkeinpä minne vaan. Mutta Jampan merkitystä henkisenä kuntoutus- ja apuvälineenä ei voi liikaa painottaa.

Käytännön puolella Jii sitten jelppii seuraavissa asioissa:

• noukkii tavaroita. Meikäläisen kyky poimia tavaroita lattialta on aika ajoin pyöreä nolla. Lattialle tiputtelu on sitten jotakuinkin kymppi :)
• aukoo ovia. Tästähän taitaa olla kuvakin. Ovien aukominenhan vaati tuon narunpätkän, jollaista ei aina tule kuljeteltua mukana. Mutta loistava apu se kuitenkin on kun tuolin kanssa liikkuu.
• auttaa esim. tuolista toiseen siirtymisissä. Huolestuneille kerrottakoon, että ei, koiraraukka ei tosiaankaan joudu kannattelemaan 85-kiloista isäntäänsä. Siirtymisessä en siis nojaa Jamiin, vaan käytän sitä vastapainona, jottei hanurini vetäisi minua lattialle.
• auttaa sukat pois jaloista ja esim. takin pois päältä. Nämä toimenpiteet tuppaavat olemaan Jampan suosikkeja. Saa nimittäin sukat kyytiä! Isäntäkin saisi jos ei pitäisi lujaa tuolistaan kiinni :)

Tässä siis tärkeimmät "temput". Ei välttämättä kirjoitettuna nyt niin vaikuttavaa ole, mutta hienointa varmaankin on se tapa, millä nämä asiat hoituvat. Ei siinä tarvitse Jamppaa pahemmin komennella. Sen verran hyvin osaa jo isäntäänsä lukea, että pieni vihjaisu riittää. Yleensä...

Ilman koiraa...

...liikkuminen on muuten äärimmäisen outoa. Todella helposti siihen tottui, että koira on koko ajan vierellä, sillä olen aikaisempiakin otuksia aika paljon mukanani kuskannut. Silloin pätivät tietenkin ne normaalit rajoitukset koirille sallituista paikoista ja nyt on tietenkin mukavaa se, ettei niitä juttuja tartte pahemmin miettiä.

Mutta esim. viime lauantaina tuli oltua liikkeellä koiratta. Olimme pojan ja muutaman tuttavan kanssa leffassa, joten Jii sai jäädä kotiin loikoilemaan. Mutta mitenkäs sitten käyttäytyä, kun ei ole tuttua tepsuttelijaa vieressä namipaloja kyttäämässä? Otetaan korvike! Oikeastaan ihan alitajuisesti. Kaveri, joka minua työnteli, rupesi nimittäin jossain vaiheessa nauraa räkättämään. Kohtelin kuullemma poikaani kuin koiraa; popcornit sylissä namipalapussi sijaan komensin pojan vasemmalle sivulle kävelemään. Siitähän sitten tasaisin väliajoin poimi poppareita iskän sylistä. Poitsu hissiin "ole hyvä"-komennolla ja pois hissistä tapahtui tietenkin komentamalla "tule" jne. Olin kyllä kuulemma muistanut myös kehua :D No, eipä sitä kukaan muu varmaan äkkiseltään huomaa, että noin tekee. Kunhan ei karjaise kurittomalle pojalle "KOIRA PERKELE!"...

Ollaan muuten Jamin kanssa harjoiteltu tavaran kantamista lenkeillä ollessamme. Ja hyvinhän se tavara suussa kulkee pitkiäkin matkoja. Ja onneksi avaamattomassa röökiaskissa on ne sellofaanit ympärillä. Kuola voisi tehdä hallaa palo-ominaisuuksille :)

Apukaviot

Heh, tuolta MS-foorumilta poimittua. Aputassut vaviskaa, sohvanne voi vallata tällainen. :) No, käsittääkseni Sari on omaa heppaansa jo kouluttanutkin. Taitaa Sarilla vaan olla vähän isompi otus, joten Ninnu saa hommansa pitää vielä.

Uhmaikää

Tästä kyllä varoiteltiin luovarilla, eli nyt alkaapi Jii kokeilla rajojaan. Etenkin koirien suhteen ollaan menty vähän takapakkia :( Etenkin omankokoisten koirien kohdalla voipi olla melkoista ulvontaa ja tempomista. Tiedä sitten, kumpi on huonompaa mainosta: koira kurittomana vai isäntä karjumassa perkelettä...

No, täytyy vaan pysyä johdonmukaisena. Reiluna, mutta tiukkana. Eiköhän se siitä :D Toimii se lapsillakin...

Keskustelufoorumi

Noniin, lupausteni mukaisesti sain viimeinkin tuollaisen fooruminraakileen pystytetyä omille sivuilleni. Voi käydä vilkuilemassa ja antamassa kommenttia. Värejä ja muuta irrelevanttia tullaan muuttelemaan kyllä, mutta tärkeämpänä pidän kommentteja toimivuudesta ja esim. aihealueista.

Eli: Aputassufoorumi

Höh...

Meni tuo sunnuntain Jami-show mönkään, kun jouduin la-su yönä tekemään ihan yksityisen sairaalakeikan ilman Jamppaa :( Iski ihan tolkuton huimauskohtaus yöllä. Piti kahdella kädellä pitää pt:stä kiinni, jotta ei ois tippunut lattialle. Mutta nyt on ihan ookoo. Jamikin oli oikein tyytyväinen, kun isäntä palasi sunnuntaina ehjin nahoin kotiin. Tottelevaisuus oli siinä vaiheessa vähän kuralla, kun piti änkeä iskän syliin ja tarkistaa kielellä, onko isännän naama tallella :)

Fanitapaaminen

Eli nyt kaikki Jamifanit idoliaan moikkaamaan! No, oikeestaan kyseessä on "työtehtävä". Meitä pyydettiin sunnuntaiksi Lahteen koiranäyttelyyn puhumaan ja esiintymään. Koitamme kovasti antaa toiminnasta ja aputassuista hyvän kuvan. Vähän jänskättää...

Blogintäyttöhöpinää

Heips. Aika tapahtumaköyhää on meillä männäviikoilla ollut. Mitä nyt remmejä rikottu, tottiskisoja seurattu (ja häiritty) ja pokeri-iltaa vietetty. Ulkoilu on täällä lähinnä savusukellusta ja isäntä-rukka onkin onnistunut migreenistä kärsimään :(

Nettijutuista sen verran, että lähiaikoina, ens viikolla varmaan, julkistan hyvinkin epävirallisen kokeiluversion keskustelufoorumista. Ilmoittelen sitten. Ja Juholle: taatusti ainakin kuvien määrä sivuilla tulee lisääntymään. Mutta ainahan palveluntarjoajan levytila on rajallinen, joten kehotan ennemminkin halukkaiden siirtävän omat kuvansa nettiin nähtäväksi. Avustajakoirasivuilta voidaan sitten linkata sinne.

Nettijuttuja

Jotkut varmaan tietävätkin, mutta meikäläinen on siis nykyään vastuussa Avustajakoirayhdistyksen nettisivujen päivityksestä. Kunnianhimoisena ajatuksena on myös uusia ne aika totaalisesti. Nyt sitten otan mielelläni vastaan ehdotuksia asian tiimoilta. Ainakin omassa pikku päässäni on ajatus sivujen kehittämisestä enemmän aputassujen käyttäjien tarpeita ja haluja vastaavaksi. Eli antaa tulla!!! :)

Aputassu-uutisia II

Lehtimäellä kuulimme siis ilouutisia koulutusasioista. Ensi kuun alusta alkaen koulutus siis siirtyy melkoisella varmuudella Kemiöön, ruotsinkieliseen ammattioppilaitokseen, jotakuinkin vanhan kouluttajakunnan voimin. Eli tulevaisuuden aputassut (toivottavasti) turvattu :)

Lehtimäen leiri (K-18)

Elikkä perjantaina matkattiin Ullan ja Villen kera leirille. Veljekset kulkivat autossa ihan sopuisasti, vaikka heillä on menneisyydessä hieman kinaa ollutkin. Perille päästyämme Jamppa pisti hieman hulinaksi tuttujen ja tuntemattomien koirien ollessa parkkiksella vastassa. Ja minä onneton olin tietty unohtanut sille liivit päälle :( No, siitä hulabaloosta selvittiin loppujen lopuksi kämpälle ja syömään.

Ilta jatkui makkaranpaistolla ja muutenkin mukavia turinoiden. Koirat saivat oleskella suht vapaasti, mistä tulikin vähän noottia jälkikäteen. Ihan ilman välikohtauksia kun ei selvitty... Jamppa ei pahempaan tappeluun joutunut, vaikka "kunnostautuikin" villitsemällä muita.

Lauantai alkoi koirahierojan luennolla. Ruokailun jälkeen sitten siirryimmekin Kuortaneelle kokeen ensimmäiseen osioon. Meikäläisen kunto oli helteen johdosta aika alamaissa, joten homma jännitti vähän turhankin paljon. Mutta Jami hoiti homman melkein täydellisesti kotiin. Vapaana seuraaminen, käännökset, teiden ylitykset, koiran kohtaaminen ym. menivät mainiosti. Viimeinen, eli paikalle jääminen minun mennessä piiloon, aiheuttikin sitten pistemenetykset. Kadotessani Jamin näköpiiristä se nousi hetkeksi ylös ja siirtyi alkuperäisestä paikastaan. Asettui kylläkin takaisin makuulle.

Illalla Jami kävi hierojalla, mutta se ei ollut herran mieleen. Ei millään suvainnut käydä makuulla käsiteltäväksi ja vilkuili minua kysyvä katse naamallaan. No, taidetaan unohtaa se homma jatkossa. Sitten jatkettiinkin edellisillan turinointia. Jossain vaiheessa yritin viedä Jamin kämpälle "nukkumaan", mutta rontti haukkui siellä sen verran että otin sen kuitenkin loppuillaksikin mukaani ulos. Siinä se sitten koisasikin tyytyväisenä kerällä tuolin vieressä.

Sunnuntaina oli tietenkin kokeen toinen osio. Valinnaisena tehtävänä Jii kävi noukkimassa useamman esineen joukosta omat liivit. Vieraan esineen ja tiputtamani tupakkiaskin nouto sujuivat mallikkaasti. Pissakäynniltäkin palasi kiltisti. Joten hyvin meni :) Tästä kaikesta siis 95 pistettä. Me kaikki kolme noviisiparia saimme hyvät pisteet: Marjo ja Kukka myös 95 ja Anu ja Veera 97! Ja Anu mietti jo sitä, mitä tapahtuu jos koe ei mene läpi :) Kolme paria sai täydet pinnat : Ulla ja Ville, Keijo ja Pyry, Tarja ja Thelma. Onnea heille!

Enää olikin siis jäljellä puuduttava kotimatka. Tällä kertaa Niinan ja Valtterin seurassa, kun selvisi että asumme kohtuullisen lähellä toisiamme. Ja eiköhän sitä jatkossa käydäkkin joskus Valtteria ja Jamia leikittämässä.

Kaikille siellä tapaamilleni ihmisille kiitos seurasta ja toivottavasti tapaamme viimeistään ensi kesänä!

Ja nyt sitten se otsikon lupaama K-18 osuus:


Niin, täytyy muuten myöntää, että meikäläinen otti luvattoman vähän kuvia reissusta. Ja nekin huonoja :( Mutta jos saan muualta parempia niin pistän esille.

Terveisiä Etelä-Pohjanmaalta

Jeps, reissulta on siis palattu ehjin nahoin. Tavattiin mukavia ihmisiä ja koiria. Taidontarkistuskoe meni mainiosti: pisteitä 95/100 :) Pikkasen oli paikallejäämisessä ongelmia, siitä miinukset. Kunhan saamme matkan pölyt pois turkista ja kuvia järjestykseen, niin pistän asiasta juttua. Niin, ja iloisena uutisena kerrottakoon, että avustajakoirakoulutus on saatu järjestykseen!

Leirille

Elikkäs tänään siis reissataan Lehtimäelle. Ulla ja Ville tulevat kyydissäni. Toivotaan että veljekset tulevat toimeen autossa. Alkuviikosta sitten kuvasatoa Pohjanmaalta :)

Aputassu-uutisia

No, ei tämä nyt ihan uusi juttu ole koska on jo kesäkuulta ollut tiedossa. Mutta Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos irtisanoi kesäkuussa sopimuksensa Invalidiliiton kanssa avustajakoirien kouluttamisesta. Ei niin kiva juttu :( Jäi kouluttajat ilman työpaikkaa ja koirat ilman kotia elokuun lopusta.

Sen tiedän että asiaan etsitään kuumeisesti ratkaisua. Optimistisena ihmisenä uskonkin sen löytyvän ja nyt valmistuvien koirien päätyvän käyttäjilleen ensi keväänä.

Vaan totta kai tuo juttu korpeaa, eikä vähiten joidenkin oppilaitoksen vararehtorin "perusteiden" vuoksi. Hänen mukaansa avustajakoirakoulutus on aikoinaan Paimioon otettu sen tuoman PR-arvon vuoksi, jotta oppilaitokseen saataisiin uusia oppilaita. Nyt tämä PR-arvo on kuitenkin jo hänen mukaansa käytetty, joten avustajakoiratoiminnot saavat mennä. Prkl!!! En tiennytkään, että mun ja Jamin tarkoituksena on ollut olla maaseutuoppilaitoksen mannekiineina! Ja meitä ei enää kaivata... Kyllä vielä kelpaavat laitoksen sivuille avustajakoirat heidän eläinlinjaansa mainostamaan. Pitäisköhän laittaa asiasta postia sinne?

Henkilökohtaisesti tietysti toivon hienoille kouluttajille voimia ja onnea asian selvittämiseen. Eiköhän sitä viikonloppuna Lehtimäellä kuule asiasta lisää.

Kohtaamisia

Tuossa aikaisemmassa viestissä sanoin ihmisten olevan suhteellisen pieni häiriötekijä. Niin se yleensä onkin, mutta onhan sitä poikkeuksia matkan varrelle sattunut. Tässä niitä muutama varmaankin hyvin tutunoloinen tapahtuma muillekkin aputassun käyttäjälle:

Jampan kanssa lenkillä Keskuspuistossa. Vanhempi rouva tulee vastaan. Jo kaukaa hän ottaa katsekontaktin Jamiin ja kun pääsemme lähemmäs hän kailottaa, katsoen edelleen koiraa silmiin, ei minuun:

Rouva:"Tämä taitaa olla sellainen koira ettei sitä saa tervehtiä tai silittää?"

Minä:"Juu, oikeastaan sitä ei saisi katsellakkaan."

Rouvan silmät eivät siirry pois Jamista, mutta hän siirtyy tietysti itse lähemmäs koiraa, jolloin Jii tietenkin poistuu sivulta kohti naisen ojennettuja käsiä. Isännän ärjäisy ja koira palaa ruotuun.

Rouva:" Mutta kun se olisi niin halunnut tervehtiä. Eihän se nyt niin paha asia ole?"

Hanaa sähkäriin...

-----*****-----

Kahvipöydässä Jamin maatessa rauhallisesti tuolin vieressä.

Puolituttu:"Mikäs tuon koiran nimi on?"

Minä:"En viitti nyt sanoa sitä ääneen jottei se turhaan pompi tuolta ylös, rauhassa kun on. Se on jii aa äm ii."

Puolituttu:"Ai Jami?"

Arvaatte varmaan mitä sitten tapahtui...

-----*****-----

Useampi kuin yksi koiranomistaja selittää koiralleen:

"Juu, ei mennä sinne kun se on töissä"

Koiran jatkaessa vetoa kohti Jamia, asia toistetaan painottaen sitä että Jamppa on töissä. Ja koira siis ymmärtää selityksestä minkä kohdan?? No, positiivista on tietenkin se, että tiedetään ettei oma koiraa saa noin vaan päästää tutustumaan.

-----*****-----

Lähestyimme kävelytiellä erästä vanhempaa rouvaa jolla oli sakemanni mukanaan. Varoittelin tapani mukaan:

"Takaa tullaan ja ohi mennään!"

Rouva:"Miksi te ohi menette, tämä on ihan kiltti kaikille."

Selitin sitten lyhyesti ettei Jami liivit päällä töissä ollessaan pahemmin saisi kaveerata muiden koirien kanssa.

Rouva:"Siis pelkkää työtä, eikä ollenkaan hupia. On tuo vähän ilkeätä koiralle!"

Enpä jaksanut jäädä asiasta vänkäämään :(

Rutiinia

Aikaisemmassa viestissä mainitsin uloslähtörutiinit. No, pistetäänpä vähän tuosta lenkillä käynnistä kuvallistakin infoa :)

Aamulla Jami odotaa siis valppaana lenkille lähtöä.

"Valppaana" tarkoittaa siis sitä, että silmät ovat auki. Sitten kun minä asetun valmiusasemiin sähkärin viereen, on venyttelyn aika. Eikä sitten yhtään aikaisemmin, heh. Aamukaffet saa nauttia ihan rauhassa.




Mutta sitten rupeaakin tapahtumaan! Ensin kengät...










Sitten liivit...














Puettu ja valmiina!











Näitä ei sovi unohtaa!!









Puisto on onneksi lähellä ja Jamppa saa hommansa hoidettua. Näistä toimenpiteistäkin on valokuvia, mutta etteköhän te ymmärrä jutun juonen ilman niitäkin :)







Ja sitten menoksi korvat hulmuten!!!







Puolen tunnin/tunnin lenkin jälkeen saavumme tuttuun tukikohtaan, jossa isäntä saa kahvia ja koira tuoretta vettä omasta kupistaan.











Sitten vaan odotellaan kiltisti lähtökäskyä. Kuvasta poiketen yleensä huomattavasti rennommin. Jos voitte uskoa...


Ennen lähtöä pitää kahvia litkineen isännän yleensä käydä pissillä. Ja vakipaikassamme on pysyvästi myös naru meitä varten odottamassa.





Sitten vaan jotain kautta kotiin. Isännän autto sähkäristä toiseen tuoliin ja sitten jo sohva odotaakin reissaajaa...

Eka esine

Jonka Jamppa siis tuntee nimeltä. Noutaa nyt siis työliivinsä kun nimeltä pyytää. Tätä ei mitenkään kauhean tietoisesti tullut opetettua esim. naksuttelemalla, vaan on vaan oiva esimerkki siitä miten Jami(kin) oppii ihan vaan tuttujen tilanteiden kautta tapahtuvien toistojen avulla. Eli uloslähtörutiineista se lähti, mutta pidemmän päälle muita asiaan liittyviä juttuja ei sitten tarvittukkaan. Ei välttämättä mikään oppikirjaesimerkki uuden asian opettamisesta koiralle, mutta tuntuu toimivan :) Ja palkkiohan se avainsana tässäkin on...

Häiriötekijöitä

Kirjoitetaanpas nyt välillä edes puolivakavaa tekstiä.

Avustajakoiran työntekoa ikävä kyllä häiritsevät monet seikat. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Totta kai kouluttajat ovat ansiokkaasti tehneet pohjatyön sen eteen, että koira olisi niille mahdollisimman immuuni käyttäjälle tullessaan. Mutta koska laumanjohtaja, eli käyttäjä, on koiralle uusi, on sen suhteen hmm.. ehdottomuus vasta luotava. Tämä tietenkin tekee koirasta alttiimman häiriöille. Koirissa on tietenkin eroja. Ja tietenkin ne ovat "vain" koiria...

No, nythän on sitten tarkoitus keskittyä vain Jamiin.

Yleisimpinä häiriköinä ovat tietenkin muut koirat. Pääosin niiden kohdalla asiat ovat ihan OK. Mutta todella paljon riippuu kohdattavan koiran ja sen omistajan käytöksestä. Jami ei ole aloitteellinen toisen koiran kohdatessaan, mutta mitä enemmän toinen osapuoli on aktiivinen sitä enemmän on tietenkin Jamissa pitelemistä. Paljon on tietenkin myös kiinni siitä, miten ajoissa minä ehdin tilanteeseen reagoimaan ja ottamaan Jamiin kiinteämpää kontaktia. Sen verran on tässä asiassa vielä epävarmuutta etten Jamppaa pahemmin irti lenkillä pidä. Koiratiheyskin on täällä kaupunkiolosuhteissa kohtuullisen suuri. Ja kyllä täytyy myöntää, että ajattelemattomien omistajienkin tiheys on vähintäänkin kohtuullinen. Joiltain tuppaa puuttumaan alkeellisimmatkin käytöstavat koiramielessä.

Ihmiset ovat häiriötekijöina yllättävän vähäisessä roolissa. Tai siis, olen kohdannut ihmisiä jotka osaavat olla mahdollisimman vähän häiriöksi. Harvoin on tullut tilannetta jossa Jami olisi esim. luistanut paikallaolosta jonkun toisen ihmisen johdosta. Yleensä vika on ollut ihan oma, heh. Mutta esim. lauantaina kauppakeskuksen eläintarvikekaupassa Jamppa joutui tenavalauman huomion kohteeksi, mutta pysyi esimerkillisesti maassa riiviöiden tuijottelusta ja maanittelusta huolimatta. Toisaalta, tänään kahvilla ollessamme Jii sai jostain syystä hepulin eräästä oudosta miehestä. Haukahtikin. Oliko siihen syynä ääni vai olemus, on tietenkin vaikea sanoa.

Oikeastaan muuten ainoa asia joka sai Jamin valppaammaksi ympäristöään kohtaan tuolla kauppakeskuksessa, oli ne pari muuta ihmistä pyörätuolissa. Tämän olen huomannut aiemminkin ja onhan se luonnollista: pyörätuoli -> namia :)

Linnut, joita lähipuistossa riittääkin, eivät pahemmin Jamia hetkauta. Ainoastaan uivat linnut saattavat kiinnostaa vähän. Kissat ovat vähän kiinnostavampia. Pari kattia Jii onkin kohdannut ihan lähietäisyydeltä, mutta koska kissat olivat koiriin tottuneita ei siitä mitään ihmeellistä syntynyt.

Bussit, traktorit ym. koneiden äänet eivät Jamppaa hetkauta. Mutta pari kertaa jokin outo ääni on saanut reaktion aikaan. Esimerkiksi viallinen limuautomaatti, jonka hanasta tuli vähän reippaammin ilmaa, sai haukut osakseen. Limua ottanut miesrukka kyllä luuli olevansa kohteena...

Tunnustetaan väriä

Tulipa siis vaihdettua blogin ulkoasua. Eikä varmaan ainoan kerran :) Mutta tätä puoltaa se, että avustajakoirien puolivirallinen väri liiveissä ym. on sininen.

Ja vielä...

Näin pallonpelastusten välissä.

Tiskikoneeksikin tässä joutuu! On se kumma etteivät nuo kaksijalkaiset saa jäätelökippojaan puhtaiksi. Joutuu nekin nuolemaan...

Ajattelin myös eräänä iltana huolehtia ruokapuolesta. Peura oli päättänyt uida järven poikki. Mutta kyllähän koiratyyli aina peuratyylin voittaa! Tai sitten ei... Puolivälissä järveä jouduin jättämään leikin kesken. Mikä häpeä!!! Eli kuivamuonaa vaan sinäkin iltana :(

ApuJami

Jamin lomakuulumisia

Hau!!!

Koska isäntä viettää nyt sellaista aikaa, jota ihmiset kutsuvat lomaksi, on blogin päivittämisen vastuu nyt siirretty näköjään avustajarukalle. Pöh! Eikä siinä tietenkään kaikki!! Ihmisten loma tuo näköjään koiralle muitakin velvollisuuksia.

Selitetäänpä...

Ensinäkin: pelastuskoirana toimiminen. Koko ajan heittelevät jotain keltaista palloa järveen. Ja pitäähän pallorukka pelastaa!! Noo, kostoksi jatkuvista uimareissuista (me labbiksethan tunnetusti inhoamme uimista) kävin sitten kuivaamassa itseni isännän sänkyyn.

Vartiokoiran hommatkin joutuu toimittamaan. Vaikka täällä ollessaan ei voikkaan kytätä parvekkeelta naapurien tekemisiä, niin kyllähän täälläkin pahiksia on. Ainakin tuo vastarannan piski, jolle on välillä pitänyt käydä laiturin nokasta kertomassa kuka on järven kunkku! Pitää myös kiertää lähimetsiköt jottei mitkään muut otukset pääse sitä kautta yllättämään.

Maisemointikin on koiran vastuualuetta ilmeisesti. Tontilla on kummallisia hiekkakasoja jotka pitää pistää matalaksi. Toisaalta on ollut muutama paikka johon eivät olleet huomanneet kaivaa kuoppaa. Hoidettu!!

Tämän lisäksi sitten vielä risusavottaa, hyönteistentorjuntaa ja lapsen leikitystä. Huoh!

Oikeita töitä ei ole liiaksi. Ovet ovat koko ajan auki, eli niitä ei tarvitse aukoa. On niin valoisaa, ettei tartte valoja. Onneksi isäntä on sen verran pääsiäiskäsi, että tavaroita on saanut palkkansa eteen nostella. Ja olen minä onnistunut parit treenitkin pitämään jottei häneltä naksuttelu unohtuisi.

Mutta voi!!! Nyt pitää TAAS rynnätä pelastamaan sitä palloa!!! Voi tätä onnetonta lomaa...

T: ApuJami

Kiusauksia

Tänään onkin sitten tarkoitus pistää Jamia pikkaisen koetukselle. Ihan kuin jokainen päivä ei olisi sitä, heh. No, jokatapauksessa menemme Talin futiskentille katseleman Helsinki Cupin pelejä. "Muutama" jalkapallo ja juoksenteleva tenava voivat olle jokseenkin mielenkiintoisia Jampan mielestä...

Jamin uudet vaatteet

Normaalistihan Jamilla on ne ihan perusliivit yllään kun ulkoilemme, mutta itse olen kaivannut ihan itsekkäistä syistä edes jotain taskua tavaroiden kuljettamiseen. Onhan noita kaikennäköisiä reppuja, mutta yleensä ne ovat näyttäneet liiankin tilavilta jokapäiväiseen käyttöön.

Suuresta ja mahtavasta internetistä sitten löysin WolfPacks:ltä tällaisen.

Nyt sitten mahtuu mukavasti mukaan kaikennäköistä tarpeellista, kuten tupakit, karkit, Jamin kasaanmenevä juoma-/ruokakuppi yms. Ja ei, en ole testannut montako kaljatölkkiä mahtuu...

Kaveri ompeli avustajakoiramerkit kiinni.

Työmatkailua

Tänään tuli sitten ekaa kertaa suhailtua sähkärillä töihin Ruoholahteen täältä Pikku-Huopalahdesta. Ja loistava päivähän tämä "avoautoiluun" olikin :) Tunnin verran kului aikaa kun rauhallisesti meni. Sen verran kuuma kuitenkin ettei Jamppaa liikaa viitsinyt juoksuttaa. Muutaman kerran joutui hieman sähkärille sopivaa kulkureitiä etsimään, mutta kyllä sitä sitten perillekkin päästiin.

Matkalla sai taas kirota fillaristeja oikein huolella muutaman kerran :( Mikä hemmetti siinä on ettei sitä soittokelloa osata käyttää? Ei kehdata? Ei voi tehdä niin montaa asiaa kerralla? Yritän yleisesti kulkea niin, että minä olisin koiran ja mahdollisen fillarin välissä. Se on kuitenkin parempi kaikille, ei tarte fillaroitsijankaan miettiä koiran liikkeitä ohittaessaan. Mutta joskus on pakosta sijottauduttava toisella tavalla eikä silloinkaan takaa tulevat voi sitä kelloa käyttää ajoissa. Eikä edes kiertää koiraa järkevällä etäisyydellä. No, tämä ei tietenkään korjaudu blogissa nurisemalla...

Alla Jii kotiinpaluun jälkeen.

Kaupassa tapahtunutta

Tiedän, seuraava on luultavasti kaikille aputassun käyttäjille tuttu tilanne...

Olimme juuri Kannelmäen Prisman kassalla. Jami istui kiltisti takanani yrittäessäni nakkisormillani kaivaa pankkikorttia lompakostani. Yhtäkkiä tunnen tutun ja turvallisen turvan tunkevan syliini. Ja kas, siihen ilmestyy suklaapatukka!!!! Takaa kuulu n. kymmenvuotiaan tytön ääni: "Se on meidän suklaa!" No hän otti ymmärtäväisesti ja huvittuneena pudottamansa patukan takaisin. Kuolaisena mutta ehjänä.

Eläköön spontaanit nostot :)

Piikikäs Jussi

Eli olipas hyttysiä Juhannuksena!!! Ainakin Somerolla :( Jami-rukka oli kuono ja tassut muhkuroilla öttiäisten jatkuvien hyökkäysten kohteena.




Mutta eihän se nyt pelkkää tuskaa ollut, koska isännän faija oli ymmärtänyt ostaa koiralle luita :)

Nakkien maaginen voima

Juu, eli nakkivoimalla kulkee vaikkapa pyörätuoli luiskaa ylös :) Tänään siis treenasimme ekaa kertaa pt:n vetoa. Ja hikipinko-Jami kyllä äkkäsi aika nopeasti homman jujun. Lähtö luiskan alapäästä tuppaa vaan olemaan aika hätäinen...

Pitkää matkaahan Jamilla ei vedetä, koska etupään rakenne ei ihan täydellinen ole. Hyvä, vaan ei täysin kunnossa. Mutta tuollaiset satunnaiset, lyhyet vedot kyllä onnistuu.

Mönkkäri

Jee, nyt onnaa sitten kunnon lenkit landellakin, kun sai viimeinkin mönkkärin sinne. Kivasti Jami kulkee senkin kanssa kun pikkaisen mökkitiellä kokeiltiin. Kuvassa myös onnellinen pikkumönkkärin tuore omistaja. Otto 3v. :)

Kokemuksia kolmelta viikolta

Noniin, alkaa olla taas aika vähän päivittää tilannetta ja julkistaa Jamin elämää viime viikoilta.

Lyhyesti sanottuna hyvin on mennyt. Oikeastaan paljon paremmin kuin olisin odottanut. Totta kai omat hankaluutensa on ollut, mutta pieniä ovat olleet ja niihin palaamme myöhemmin tässä tekstissä. Ehkäpä on helpointa tässä pilkkoa eri kokemukset eri otsikoiden alle. Ainakin minulle :)

Eli...

Kotona

Jami kyllä kotiutui nopeasti. Etenkin siis sohvalle, heh. Ja kun minä olen hyvinkin tottunut siihen, että kotona on koira, ei kummallakaan siis ollut asiaan suurta sopeutumista. Jii ei onneksi turhia hauku. Muutaman kerran on jotain outoa ääntä vähän älähtänyt, mutta en usko naapureilla olevan valittamista.

Eilen oli ensimmäistä kertaa yksin kotona mutaman tunnin, koska en arvelllut Jamin arvostavan Ted Nugentin musiikillista antia. Leirikokemusten perusteella katsoin aiheelliseksi piilottaa kaiken syötäväksi kelpaavan mahdollisimman hyvin. Keikalta palatessani tiskipöydältä oli joitain harmittomia tavaroita lattialle päätynyt, mutta uskon että varotoimenpiteet eivät olleet turhia...

Lenkillä

Allamainittuja teknisiä murheita lukuunottamatta tämäkin osuus elosta mennyt ihan ok. Normaalistihan Jami on remmillä kiinni sähkärissä, mikä tietenkin vaatii kuskilta välillä nopeita reaktioita siinä vaiheessa kun Jii ei namipalaa kiinni saa ja alkaa sitä vauhdissa etsimään. Minun mielestänihän Jami on huono ottamaan koppeja, mutta J voisi väittää isännän olevan huono heittäjä...

Totta kai asioilleen Jami pääsee ihan vapaana ja yleensä tuleekin asiansa hoidettuaan juoksujalkaa takaisin palkkiota odottelemaan. Pari kertaa se on lähtenyt ottamaan, ystävällistä, kontaktia toiseen koiraan. Näiltäkin keikoilta se tulee suht ripeästi takaisin, mutta kielto siinä vaiheessa kun se on vieraan luokse menossa ei toimi (vielä) riittävän tehokkaasti. Jäniksenkin perään lähtent kerran, mutta palasi silloinkin nopeasti.

Lisää osioita myöhemmin :)

Jee!!!

Eilen sain sitten taas alle toimivan sähkärin. Se edellinen kun ei ilmeisesti tykännyt mätäskeikastaan ja jätti minut pari kertaa matkan varrelle. Nyt pääsee taas kunnon lenkeille!

Ajotaito hukassa

Tulipahan kämmättyä uudella sporttisähkärillä. Lenkillä ollessamme onnistuin täydestä vauhdista sipaisemaan nurtsin puolelle kävelytieltä. Paikalla oli tietenkin rankkasateen muodostama pehmeä mätäs, johon tuoli pysähtyi. Onneksi jäi edes pystyyn. No, koska satoi rankasti, niin eipähän sitten ollut ketään näkemässä. Eli ei myösään ketään auttamassa tuolia ylös... Tuoli suossa, vesisade, ei röökiä ja koira vieressä istumassa 'katso-iskä-istuin-heti-kun-pysähdyit'-ilme naamallaan namupalaa odottamassa... Eipä siinä voinut muuta kuin nauraa, hih. No, onneksi pian paikalle osui kaupungin duunarien pakettiauto ja herrat auttoivat ramparaukan takaisin tielle ystävällisen kettuilun kera.

Tilanteesta ei onneksi ole kuvaa...

Vihdoinkin kahden

Eli nyt on sitten palailtu Jamin kanssa kotiin. Tai siis palailimme jo perjantaina, mutta maximus laiskimus on estänyt blogin päivittämisen... Turinoin myöhemmin lisää tuosta luovutusjaksosta kuvien kera. Nyt joudutte tyytymään yhteen kuvaan ja vakuutteluihini siitä, että kaikki on mennyt ihan hyvin, heh. Jami muuten täytti sunnuntaina kaksi vuotta ja meikäläisen syntärit on tänään. Hmm... kuinkahan kaksi kaksosta sopii saman katon alle...

Lepolan lepoleiri

No niin. Pistetäänpä tähän väliin jotain kommenttia ja kuvia luovutusleiriltä.

Ensinnäkin isot kiitokset kaikille. Niin käyttäjille, kouluttajile kuin Lepolan henkilökunnallekkin. Mukavaa oli :)

Paikallahan oli siis kolme mukavaa kouluttajaa: Leena, Reetta ja Maria.

He ovat tehneet loistavan työn kouluttaessaan töihin lähteneet koirat. Ja lisäksi onnistuneet mainiosti löytämään juuri ne oikeat koira/käyttäjä-yhdistelmät. Näin ainakin maallikon näkökulmasta.

Mutta seuraavaksi voisikin sitten esitellä työparit...


Ulla ja Ville, eli neljä ällää. Ulla on Jamppa Tuomisen melkein-ex, josta kaikki muut tietenkin suunnattoman kateellisia. Ville on rauhallinen jössikkä. Kiihtyy hitaasti, mutta pysähtyykin tarvittaessa ripeästi. Vaikkapa seinään :)


Marjo ja Kukka. Kaksi leidiä. Marjo teki ehdottomasti dramaattisimman saapumisen. Nimittäin poliisiautolla! Konstaapelit olivat ystävällisesti noutaneet Marjon ojapohjalta, jonne auto oli jostain syystä halunnut mennä...


Anneli ja Veli. Espanjan-vahvistuksemme.


Anu ja Veera. Jos jotkut sopisivat avustajakoirien mainokseen, niin he. Ei niin, että Veera olisi kaikkein tottelevaisin... :)


Sari ja Ninnu. Sari on kuulemma opettanut hevosensakkin nostelemaan tavaroita ym. Ehkä hänen pitäisi luopua Ninnusta ja ruveta viemään heppa työpaikalle. Ateneumiin :)


Ja kun naiskauneus on esitelty, on minun vuoroni. Ja Jamin. Kuvassa isännällä on pirun kylmä ja koiralla tolkuton nälkä..

Eka päivä koirakoulussa

Ensimmäinen päivä siis takana. Lähinnä ollut asettumista, mutta on sitä Jaminkin kanssa päässyt hääräilemään :) Ekat ulkoilutukset, ruokinnat tms. takana. Nythän siis aloitettava Jamin sitouttaminen minuun Ja sehän tietenkin onnistuu parhaiten makupaloilla :) Mutta herra tuntuu kyllä ottavan ihan lunkisti uudessa komennossa, kuten huonolaatuisesta puhelinkamerakuvasta voi päätellä, heh.

Lisää...

...kuvia tähän hätään. Tulevina viikkoina niitä tulee tietenkin tonneittain. Niinhän sitä tuoreista tenavista aina...

Aloitus...

Näin siis aloitetaan Jamin nettiseikkailut. Herra ei ole vielä meikäläiselle saapunut, mutta perjantaina olisi sitten lähtö Lahteen häntä noutamaan. Edessä olisi kahden viikon tiivis koulutusjakso, jossa pääasiallisena koulutettavana on tietenkin minä :)

Jamia kun on jo sen verran koulutettu, että minä sitä opastusta tietenkin tarvitsen. Koiriahan minulla on ollut käytännössä koko ikäni, mutta avustajasellainen onkin sitten uusi tuttavuus.

Tähän hätään Jamista ei enempiä tilastotietoja sukutauluineen ole, mutta kai sitä joskus ilmaantuu. Lähinnä tarkoituksena onkin pistää tänne ylös elämää ja sattumuksia aputassun kanssa. Jos ei asia ketään kiinnosta, niin onpahan itsellä sitten ainakin muistiinpanoja asiasta, heh.