Ripulia, oksentelua ja telkkarinkatsontaa

Hei taas pitkästä aikaa arvoisat lukijani!

Otsikko antaakin viitteitä siitä, mitä tämänkertainen postaukseni pitää sisällään. Eli aloittakaamme järjestyksessä...

Menneinä viikkoina on siis ainakin tullut opittua, mitä Jamille ei kannata antaa herkuksi ja ajanvietteeksi. Kesällä tuli mökillä annettua aina välillä Jampalle rustoja herkkupalaksi. Siellä en koskaan huomannut niiden aiheuttavan mitään kummallista. Vaan toisaalta siellähän ollaan melkein koko ajan ulkona. Eli... Kotona siis herkkujen syömisen jälkeinen yö olikin sitten kohtuullisen rauhaton, heh. Se on aina yhtä mukavaa herätä yöllä siihen, turhankin tuttuun vuosien varrelta, ääneen kun koira oksentaa. Onneksi ei ole mattoja kämpässä! Sen jälkeen koira tulikin sitten hieman kärsivä ilme naamallaan läähättämään sängyn viereen. Ja koska kokemus on myös opettanut sen, mitä se tarkoittaa, oli kömmittävä ylös ja ulos. Tuotoksen laadun varmaan arvaattekin. Sama jumppa olikin sitten yön ja seuraavan päivän aikana edessä parin-kolmen tunnin välein. Onneksi tilanne rauhoittui illemmalla, joten lääkärikeikkaa ei tarvinnut sen vakavammin harkita.

Mutta jotta masupipit eivät jäisi tähän, järjesti koiraherra vatsansa uudestaan melkein samaan kuntoon. Löysi nimittäin yksin ollessaan isännän salmiakkivarastot. Grrr... Jostain syystä sillä oli pikkaisen jano... Kummassakin massuvaivassa vanhat kunnon hiilitabletit nousivat taas arvoon arvaamattomaan.

Vähän kevyemmällä nuotilla sitten. Edellinen koirani, rakas seropi Reina, oli kova katselemaan televisiota. Esim. Poliisikoira Rex oli sen ehdoton suosikki. Katsoi sen korvat pystyssä tarkkaavaisena eläytyen vahvasti kaikkiin juonenkäänteisiin. Etenkin niihin, joissa Rex joutui juoksemaan, hyppimään tai haukkumaan :) Myös koiranruokamainokset olivat Reinan mielestä hyvinkin mielenkiintoisia. Sen mielestä oli tietenkin hyvinkin hämmentävää etteivät ne pirulliset vieraat koirat suvainneet ollenkaan totella hänen välillä hyvinkin raivokasta komenteluaan. Jamia ei kuitenkaan telkkari kiinnosta sitten niin pätkääkään. Korkeintaan joskus vähän korvia kohottaa haukkumista kuullessaan. Mutta ei reagoi visuaalisiin ärsykkeisiin töllöttimestä ollenkaan. Kunnes sitten tänään... Katselin sattumalta Neloselta tulevaa "Hauskimmat Kotivideot"-ohjelmaa, jossa oli normaalin tapaan osio, jossa oli eläinten hauskoja (ja "hauskoja") kommelluksia. Jii röhnötti tyypilliseen tyyliinsä sohvalla kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota, kunnes esiintymisvuoroon tuli eräs pieni valkoinen koiruli. Ko. koira halusi jotain kaapin päältä ja hyppi sitä vasten vikisten ja räksyttäen. Tässä vaiheessa Jii kohotti itsensä valppaasti istumaan sohvalla ja tuijotti ja kuunteli herkeämättä. Seuraavaksi pikkukoira haki avuksi pienen pallin ja sitä hyväksikäyttäen hyppäsi kaapin päälle. Ja kun pikkuine hyppäsi, Jami sai hepulin. Se rähähti ja loikkasi sohvalta kohti telkkaria. Etutassut TV-tason päälle ja nenu ruutuun kiinni. 42 tuumainen plasmatelkkari huojahti, mutta jäi onneksi pystyasentoon. Helpotuksekseni videonpätkä loppui ja Jamppa rauhoittui. Luultavasti tietenkin tyytyväisenä siitä että oli onnistunut karkottamaan sen ärsyttävän pikkupiskin, heh. Huoh... Oonhan minä totunut siihen että pitää tarkkailla sitä mitä tuo jälkikasvu katsoo telkkarista. Mutta nyt pitää vahdata jo koirankin katselutottumuksia ettei tavarat hajoa :)

Ensi viikonloppuna olisikin sitten reissu Jyväskylään avustajakoirapoppoon pikkujouluihin. Toivottavasti ja luultavasti kivaa. Asiaan palataan, kuvien kera, reissun jälkeen.

Aamuhaahuilua

Tänä aamuna tuo höntti teki taas vähän omiaan :) Äitini kävi viemässä jälkikasvuni ulkona odottavaan autoon samalla kun itse olin parvekkeella aamusumppia nauttimassa. Jonkin ajan kuluttua soi ovikello ja mutsi kävi avaamassa. "Huomenta! Tällainen oli kovasti tulossa meille tuonne neljänteen kerrokseen vierailemaan." Ja Jiihän se sieltä tyytyväisenä tepasteli sisään. Tuo kämpän sähköovi kun pysyy jonkinaikaa auki, niin mutsin ja pojan perään oli Jamppa koittanut heidän huomaamattaan lähteä. Eikä sen poissaoloa edes huomannut kun se tuppaa aamuisin röhnöttämään hissukseen sohvalla lenkille lähtöön asti. Ja on vieläpä ihan sohvan värinen :)

Talvea

Grrr... Ja hrrr... Talven tulo on nyt siis näyttänyt kyntensä onnettomalle pyörätuolikuskille ja hänen koiralleen :( Pitäis vaan saada vähitellen nelivetosähkäri mökiltä kaupunkiin jotta kulku edes kaupungin "kunnossapitämillä" jalkakäytävillä olis mahdollista.

Edelleen; grrr...

Väliaikatietoja

Pitkästä aikaa päivitystä tännekkin.

Menneisiin viikkoihin on mahtunut vauhtia ja vaaratilanteita sekä edistystä ja takapakkia.

Kuten aikaisemmin on käynyt ilmi, alkaa Jamin teini-ikä näkyä. Eli testailu omasta asemastaan laumassa näkyy toiminnoissa. Välillä tekisi mieli laittaa sille reisitaskuhousut jalkaan ja lippis väärinpäin päähän, jotta löysäilevän teinin imago olis oikein kohdallaan. Sen verran vahvaa on välillä tuo "mitä välii?"-asenne, heh. Jii on myös alkanut nostamaan itseään pojan kustannuksella. Pojan sänky on otettu nukkumapaikaksi ja jos jotain huomiota osoitetaan poitsulle, tulee Jami siihen heti häsläämään. Samoin pojan tavaroita varastellaan aika huoletta. No, eiköhän tämä asia ratkea omalla käytöksellä ja johtajuuden varmistamisella.

Ikävän tilanteen Jii onnistui aiheuttamaan Prisman parkkiksella. Olime siis ostoksille menossa ja purkauduimme autosta. Minä olin jo kelannut itseni tien toiselle puolelle odottelemaan kaveria ja poikaa, kun Jamppa päätti rynnätä luokseni tien poikki. Onneksi ohiajavalla autoilijalla oli hyvät refleksit! Jami tuli ihan kiltisti vierelläni takaisin autolle, mutta kun käsky autoon kävi, Jii päättikin lähteä yksin ostoksille. Eli siitä vaan Prisman ovista sisään kieltojen kaikuessa kuuroille (koiran)korville!! Sisällä eräs ystävällinen rouva otti Jampan kiinni ja kaverini palautti otuksen autoon. Huoh...

Totta kai itse on otettava osasyy niskoilleen Jiin haahuiluista ja hörhöilyistä. Treenattava lisää ja vahvistettava em. johtajuutta. Treenaamisen ym. virikkeiden, etenkin niiden puutumisen, vaikutuksen tosiaan näkee koirassa aika nopeasti. Ja esim. namitustaktiikan muutos vieraita koiria kohdattaessa on parantanut sitä tilannetta ainakin jonkin verran. Joskus vaan toisen koiran kanssa telmiminen olisi Jamin mielestä parempi palkinto kuin se makupala isännän kädessä.

Mutta treenattukkin sitä siis on. Ovet alkavatkin sulkeutua sellaisella vauhdilla, että naapurisovun vuoksi on sen asian harjoittelu iltaisin on lopetettu :)

Koiran hommia

Aika usein esitetään kysymys "missä Jami sua sitten auttaa?" tai "mitä se osaa?".

Tärkeinhän on siis se (mitä ei-koiraimmeiset eivät välttämättä ymmärrä) että Jami on Koira. Pakottaa isäntänsä liikkeelle ulos kämpästä kelillä kuin kelillä. Ja on myös sellainen otus, jonka saa ja kehtaa ottaa melkeinpä minne vaan. Mutta Jampan merkitystä henkisenä kuntoutus- ja apuvälineenä ei voi liikaa painottaa.

Käytännön puolella Jii sitten jelppii seuraavissa asioissa:

• noukkii tavaroita. Meikäläisen kyky poimia tavaroita lattialta on aika ajoin pyöreä nolla. Lattialle tiputtelu on sitten jotakuinkin kymppi :)
• aukoo ovia. Tästähän taitaa olla kuvakin. Ovien aukominenhan vaati tuon narunpätkän, jollaista ei aina tule kuljeteltua mukana. Mutta loistava apu se kuitenkin on kun tuolin kanssa liikkuu.
• auttaa esim. tuolista toiseen siirtymisissä. Huolestuneille kerrottakoon, että ei, koiraraukka ei tosiaankaan joudu kannattelemaan 85-kiloista isäntäänsä. Siirtymisessä en siis nojaa Jamiin, vaan käytän sitä vastapainona, jottei hanurini vetäisi minua lattialle.
• auttaa sukat pois jaloista ja esim. takin pois päältä. Nämä toimenpiteet tuppaavat olemaan Jampan suosikkeja. Saa nimittäin sukat kyytiä! Isäntäkin saisi jos ei pitäisi lujaa tuolistaan kiinni :)

Tässä siis tärkeimmät "temput". Ei välttämättä kirjoitettuna nyt niin vaikuttavaa ole, mutta hienointa varmaankin on se tapa, millä nämä asiat hoituvat. Ei siinä tarvitse Jamppaa pahemmin komennella. Sen verran hyvin osaa jo isäntäänsä lukea, että pieni vihjaisu riittää. Yleensä...

Ilman koiraa...

...liikkuminen on muuten äärimmäisen outoa. Todella helposti siihen tottui, että koira on koko ajan vierellä, sillä olen aikaisempiakin otuksia aika paljon mukanani kuskannut. Silloin pätivät tietenkin ne normaalit rajoitukset koirille sallituista paikoista ja nyt on tietenkin mukavaa se, ettei niitä juttuja tartte pahemmin miettiä.

Mutta esim. viime lauantaina tuli oltua liikkeellä koiratta. Olimme pojan ja muutaman tuttavan kanssa leffassa, joten Jii sai jäädä kotiin loikoilemaan. Mutta mitenkäs sitten käyttäytyä, kun ei ole tuttua tepsuttelijaa vieressä namipaloja kyttäämässä? Otetaan korvike! Oikeastaan ihan alitajuisesti. Kaveri, joka minua työnteli, rupesi nimittäin jossain vaiheessa nauraa räkättämään. Kohtelin kuullemma poikaani kuin koiraa; popcornit sylissä namipalapussi sijaan komensin pojan vasemmalle sivulle kävelemään. Siitähän sitten tasaisin väliajoin poimi poppareita iskän sylistä. Poitsu hissiin "ole hyvä"-komennolla ja pois hissistä tapahtui tietenkin komentamalla "tule" jne. Olin kyllä kuulemma muistanut myös kehua :D No, eipä sitä kukaan muu varmaan äkkiseltään huomaa, että noin tekee. Kunhan ei karjaise kurittomalle pojalle "KOIRA PERKELE!"...

Ollaan muuten Jamin kanssa harjoiteltu tavaran kantamista lenkeillä ollessamme. Ja hyvinhän se tavara suussa kulkee pitkiäkin matkoja. Ja onneksi avaamattomassa röökiaskissa on ne sellofaanit ympärillä. Kuola voisi tehdä hallaa palo-ominaisuuksille :)

Apukaviot

Heh, tuolta MS-foorumilta poimittua. Aputassut vaviskaa, sohvanne voi vallata tällainen. :) No, käsittääkseni Sari on omaa heppaansa jo kouluttanutkin. Taitaa Sarilla vaan olla vähän isompi otus, joten Ninnu saa hommansa pitää vielä.