Nakuilua

Aina välillä sitä tulee oltua laiska eikä jaksa laittaa Jampalle työliivejä päälle. Ja vaikka kouluttajat kyllä sanoivat koiran ymmärtävän eron työvaatteissa ja ilman liikkumisen välillä, ei sitä kyllä alunperin ihan kokonaan uskonut. Mutta uskottava se on! Kyllä se niin eri tavalla suhtautuu ympäristöönsä pukeutumisesta riippuen. Esim vakikahviomme tytöt olivat ihmeissään jouluna, kun päästin Jiin, ilman liivejä siis, poikkeuksellisesti heitä moikkaamaan. Siitä ei ollut pyörremyrsky kaukana :) Ja kun liivit laitettiin takaisin niskaan asettui koira (tietysti ;)) nätisti sähkärin viereen odottelemaan muusta mailmasta välittämättä.

Eli vaatteet tekevät mie... eiku koiran!

Hyvää JouluaUuttaVuotta jne.

Noniin. Vuosi on siis vaihtunut ja lahjattomat ovat saaneet lahjansa.

Mitä onkaan tapahtunut sitten viime postaamisen? No, ei mitään järisyttävää. Vaikkakin uutenavuotena kovasti kaikki tuntuivat sitä rakettien voimalla yrittävän. Jii ei kyllä hätkähtänyt kovaäänisimpiäkään, eli ainakin tältä osin luonnetesti on ollut oikeassa. Ensimmäinen uusivuosi moneen, moneen vuoteen ilman paukkuarkaa koiraa. Helpottavaa :)

Jouluna käytiin sukuloimassa. Mukavaa oli, ja siskon kissakin on jo varmaan tullut kaapin päältä pois, heh. Jami ei pelännyt pukkia, koska eihän kukaan, joka tulee sisään kantaen rapisevaa tavaraa sisältävää kassia, voi olla paha ihminen! Jami toimi välillä tonttuna tuoden minulle lahjapaketteja. Mutta koska raukka ei osaa lukea, jouduin kuitenkin antamaan ne oikeille vastaanottajilleen...

Kiitos muuten kaikille blogiini (ja muutenkin) hyvän joulun ja uuden vuoden toivotukset jättäneille! Ja tietenkin vastaavat toivomukset takaisinpäin :)

Sairaalakäynti ja muuta höpinää

Hei taas pitkästä aikaa!

Tässä joutui jonkin aikaa ikävä kyllä olemaan hieman nettipaitsiossa, mutta koitetaanpa nyt sitten paluuta virtuaalimaailmaan.

Vierailuja erinäisille tahoille on viime aikoina tehty suhteellisen onnistunein tuloksin. Jami pääsi esim. mukaani lääkärikäynnille Meilahden sairaalaan. Meikku kun on mukavan koiralenkkimatkan päässä kotoa. Jii käyttäytyikin siellä mallikelpoisesti, kuten aputassun pitääkin. Ja herätti tietenkin ansaittua huomiota potilaiden ja henkilökunnan tahoilta :) Lääkärin pienen pienessä vastaanottohuoneessa se makoili hienosti omalla paikallaan. Mitä nyt välillä äänekkäästi huokaili tilanteen tylsyyttä, heh. Ainoa kauneusvirhe tuli siinä vaiheessa kun laittelin saamiani papereita Jamin reppuun. Kovin polleana olin nimittäin juuri esitellyt paikalla oleville hoitajille Jamin toimintaa, mutta kun sitten pyysin Jiin syliini, ylettyäkseni repun avaamaan, teki herra isännälle pikku tepposet. Jami kyllä laittoi tassut hienosti syliini, mutta seuraavassa hetkessä olikin sitten kuono sylissä olevassa namipalapussissa. Hmm, taisi avustajakoiran sädekehä hieman himmetä paikallaolevien silmissä. Mutta vain vähän ja herttaisesti ;)

Toinen vierailu olikin sitten vanhempieni luokse, jossa perinteisesti on näin ennen joulua pienimuotoinen sukutapaaminen. Olen tähän asti aika tylysti pitänyt kiinni "ei saa huomioida"-periaatteesta, mutta olin ajatellut tässä tilaisuudessa päästää Jamin moikkailemaan hyvinkin koiraystävällistä sukuani. Ennakko-odotuksiini kuului, että kun Jii pääsee valloilleen se kaataa hörhöilyllään puolet ihmisistä ja huonekaluista innostuessaan. Mutta mitä vielä! Se otti tilanteen erittäin rauhallisesti käyden kohteliaasti ja rauhallisesti moikkaamassa ihmiset, jonka jälkeen se pysyikinn sitten aika visusti minun vierelläni. Lasten kanssa se kiehnäsi vähän, mutta siinäpä se sitten olikin. Kai tämä on otettava niin, että se kertoo meidän suhteemme kehittymisestä edes jotain. Nimenomaan positiivista. Vaan on meillä kuitenkin vielä pitkä matka kuljettavana.

Niin, nuo aputassujen pikkujoulutkin siis olivat. Niihin täytyy palata erillisellä jutulla kunhan saan kuva-aineiston kasaan. Mutta mukavaa siellä oli.

Ripulia, oksentelua ja telkkarinkatsontaa

Hei taas pitkästä aikaa arvoisat lukijani!

Otsikko antaakin viitteitä siitä, mitä tämänkertainen postaukseni pitää sisällään. Eli aloittakaamme järjestyksessä...

Menneinä viikkoina on siis ainakin tullut opittua, mitä Jamille ei kannata antaa herkuksi ja ajanvietteeksi. Kesällä tuli mökillä annettua aina välillä Jampalle rustoja herkkupalaksi. Siellä en koskaan huomannut niiden aiheuttavan mitään kummallista. Vaan toisaalta siellähän ollaan melkein koko ajan ulkona. Eli... Kotona siis herkkujen syömisen jälkeinen yö olikin sitten kohtuullisen rauhaton, heh. Se on aina yhtä mukavaa herätä yöllä siihen, turhankin tuttuun vuosien varrelta, ääneen kun koira oksentaa. Onneksi ei ole mattoja kämpässä! Sen jälkeen koira tulikin sitten hieman kärsivä ilme naamallaan läähättämään sängyn viereen. Ja koska kokemus on myös opettanut sen, mitä se tarkoittaa, oli kömmittävä ylös ja ulos. Tuotoksen laadun varmaan arvaattekin. Sama jumppa olikin sitten yön ja seuraavan päivän aikana edessä parin-kolmen tunnin välein. Onneksi tilanne rauhoittui illemmalla, joten lääkärikeikkaa ei tarvinnut sen vakavammin harkita.

Mutta jotta masupipit eivät jäisi tähän, järjesti koiraherra vatsansa uudestaan melkein samaan kuntoon. Löysi nimittäin yksin ollessaan isännän salmiakkivarastot. Grrr... Jostain syystä sillä oli pikkaisen jano... Kummassakin massuvaivassa vanhat kunnon hiilitabletit nousivat taas arvoon arvaamattomaan.

Vähän kevyemmällä nuotilla sitten. Edellinen koirani, rakas seropi Reina, oli kova katselemaan televisiota. Esim. Poliisikoira Rex oli sen ehdoton suosikki. Katsoi sen korvat pystyssä tarkkaavaisena eläytyen vahvasti kaikkiin juonenkäänteisiin. Etenkin niihin, joissa Rex joutui juoksemaan, hyppimään tai haukkumaan :) Myös koiranruokamainokset olivat Reinan mielestä hyvinkin mielenkiintoisia. Sen mielestä oli tietenkin hyvinkin hämmentävää etteivät ne pirulliset vieraat koirat suvainneet ollenkaan totella hänen välillä hyvinkin raivokasta komenteluaan. Jamia ei kuitenkaan telkkari kiinnosta sitten niin pätkääkään. Korkeintaan joskus vähän korvia kohottaa haukkumista kuullessaan. Mutta ei reagoi visuaalisiin ärsykkeisiin töllöttimestä ollenkaan. Kunnes sitten tänään... Katselin sattumalta Neloselta tulevaa "Hauskimmat Kotivideot"-ohjelmaa, jossa oli normaalin tapaan osio, jossa oli eläinten hauskoja (ja "hauskoja") kommelluksia. Jii röhnötti tyypilliseen tyyliinsä sohvalla kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota, kunnes esiintymisvuoroon tuli eräs pieni valkoinen koiruli. Ko. koira halusi jotain kaapin päältä ja hyppi sitä vasten vikisten ja räksyttäen. Tässä vaiheessa Jii kohotti itsensä valppaasti istumaan sohvalla ja tuijotti ja kuunteli herkeämättä. Seuraavaksi pikkukoira haki avuksi pienen pallin ja sitä hyväksikäyttäen hyppäsi kaapin päälle. Ja kun pikkuine hyppäsi, Jami sai hepulin. Se rähähti ja loikkasi sohvalta kohti telkkaria. Etutassut TV-tason päälle ja nenu ruutuun kiinni. 42 tuumainen plasmatelkkari huojahti, mutta jäi onneksi pystyasentoon. Helpotuksekseni videonpätkä loppui ja Jamppa rauhoittui. Luultavasti tietenkin tyytyväisenä siitä että oli onnistunut karkottamaan sen ärsyttävän pikkupiskin, heh. Huoh... Oonhan minä totunut siihen että pitää tarkkailla sitä mitä tuo jälkikasvu katsoo telkkarista. Mutta nyt pitää vahdata jo koirankin katselutottumuksia ettei tavarat hajoa :)

Ensi viikonloppuna olisikin sitten reissu Jyväskylään avustajakoirapoppoon pikkujouluihin. Toivottavasti ja luultavasti kivaa. Asiaan palataan, kuvien kera, reissun jälkeen.

Aamuhaahuilua

Tänä aamuna tuo höntti teki taas vähän omiaan :) Äitini kävi viemässä jälkikasvuni ulkona odottavaan autoon samalla kun itse olin parvekkeella aamusumppia nauttimassa. Jonkin ajan kuluttua soi ovikello ja mutsi kävi avaamassa. "Huomenta! Tällainen oli kovasti tulossa meille tuonne neljänteen kerrokseen vierailemaan." Ja Jiihän se sieltä tyytyväisenä tepasteli sisään. Tuo kämpän sähköovi kun pysyy jonkinaikaa auki, niin mutsin ja pojan perään oli Jamppa koittanut heidän huomaamattaan lähteä. Eikä sen poissaoloa edes huomannut kun se tuppaa aamuisin röhnöttämään hissukseen sohvalla lenkille lähtöön asti. Ja on vieläpä ihan sohvan värinen :)

Talvea

Grrr... Ja hrrr... Talven tulo on nyt siis näyttänyt kyntensä onnettomalle pyörätuolikuskille ja hänen koiralleen :( Pitäis vaan saada vähitellen nelivetosähkäri mökiltä kaupunkiin jotta kulku edes kaupungin "kunnossapitämillä" jalkakäytävillä olis mahdollista.

Edelleen; grrr...

Väliaikatietoja

Pitkästä aikaa päivitystä tännekkin.

Menneisiin viikkoihin on mahtunut vauhtia ja vaaratilanteita sekä edistystä ja takapakkia.

Kuten aikaisemmin on käynyt ilmi, alkaa Jamin teini-ikä näkyä. Eli testailu omasta asemastaan laumassa näkyy toiminnoissa. Välillä tekisi mieli laittaa sille reisitaskuhousut jalkaan ja lippis väärinpäin päähän, jotta löysäilevän teinin imago olis oikein kohdallaan. Sen verran vahvaa on välillä tuo "mitä välii?"-asenne, heh. Jii on myös alkanut nostamaan itseään pojan kustannuksella. Pojan sänky on otettu nukkumapaikaksi ja jos jotain huomiota osoitetaan poitsulle, tulee Jami siihen heti häsläämään. Samoin pojan tavaroita varastellaan aika huoletta. No, eiköhän tämä asia ratkea omalla käytöksellä ja johtajuuden varmistamisella.

Ikävän tilanteen Jii onnistui aiheuttamaan Prisman parkkiksella. Olime siis ostoksille menossa ja purkauduimme autosta. Minä olin jo kelannut itseni tien toiselle puolelle odottelemaan kaveria ja poikaa, kun Jamppa päätti rynnätä luokseni tien poikki. Onneksi ohiajavalla autoilijalla oli hyvät refleksit! Jami tuli ihan kiltisti vierelläni takaisin autolle, mutta kun käsky autoon kävi, Jii päättikin lähteä yksin ostoksille. Eli siitä vaan Prisman ovista sisään kieltojen kaikuessa kuuroille (koiran)korville!! Sisällä eräs ystävällinen rouva otti Jampan kiinni ja kaverini palautti otuksen autoon. Huoh...

Totta kai itse on otettava osasyy niskoilleen Jiin haahuiluista ja hörhöilyistä. Treenattava lisää ja vahvistettava em. johtajuutta. Treenaamisen ym. virikkeiden, etenkin niiden puutumisen, vaikutuksen tosiaan näkee koirassa aika nopeasti. Ja esim. namitustaktiikan muutos vieraita koiria kohdattaessa on parantanut sitä tilannetta ainakin jonkin verran. Joskus vaan toisen koiran kanssa telmiminen olisi Jamin mielestä parempi palkinto kuin se makupala isännän kädessä.

Mutta treenattukkin sitä siis on. Ovet alkavatkin sulkeutua sellaisella vauhdilla, että naapurisovun vuoksi on sen asian harjoittelu iltaisin on lopetettu :)